Vauvan Taika mukana valtakunnallisilla neuvolapäivillä
Vauvan Taikan työtiimi suuntasi iloisin mielin, perhosia vatsassaan, kohti Helsingissä järjestettäviä neuvolapäiviä. Vauvan Taika on ollut mukana neuvolapäivillä näytteilleasettajana jo useana vuonna. Neuvolapäivät antavat mahdollisuuden kohdata ympäri Suomea tulevia terveydenhoitajia sekä verkostoitua monenlaisten toimijoiden kanssa. Neuvolan terveydenhoitajat ovat keskeisessä roolissa vauvaperheiden elämässä ja me haluamme olla kertomassa heille raskausajan työskentelyn merkityksestä sekä esitellä heille Hoivaa ja Leiki menetelmää ja -koulutusta.
Hoivaa ja Leiki -menetelmä on tutkitusti näyttöön perustuvaa ja sen vaikuttavuus on todennettu Saara Salon tekemässä tutkimuksessa. Menetelmän keskiössä ovat ilo ja leikki, kokemuksellisuus ja pohtivat keskustelut. Vauvan Taikassa haluamme edistää vauvaperheiden voimavarojen vahvistumista sekä tukea äidin ja vauvan hyvän vuorovaikutussuhteen kehittymistä raskausajasta siihen saakka, kunnes vauvat ovat noin puoli vuotiaita.
On helppoa kertoa Hoivaa ja Leiki -menetelmästä, kun näemme ilon lisääntymisen ja äitien voimavarojen vahvistumisen päivittäin työssämme. Neuvolapäivillä kuhinaa Vauvan Taikan -pisteellä kävi tasaisesti molempina päivinä. Päätettiinpä laittaa myös hyvä kiertämään ja käynnistimme arvonnan, jonka palkintona oli yksi ilmainen paikka Hoivaa ja Leiki -koulutuskokonaisuuteen. Päävoitto meni tällä kertaa Kauhavalle, Kuntayhtymä Kaksineuvoiseen.
Onnea voittajalle!
Haluatko sinäkin olla mukana tukemassa vauvaperheitä tutkitusti toimivan menetelmän avulla?
Kevään koulutuksessa on vielä paikkoja jäljellä, ilmoittaudu mukaan!
Kirjoittaja
Projektityöntekijä Nea Joensuu
Vauvan Taika -toiminta
Lahden Diakonialaitos