TULE MUKAAN RAKENTAMAAN TURVALLISTA
NUORUUTTA
Walkers Lahti -kummilahjoitukset mahdollistavat turvallista toimintaa lahtelaisille nuorille Lahdessa. Tavoitteenamme on ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja jengiytymistä tarjoamalla nuorille turvallinen vapaa-ajanviettopaikka sekä kiireettömiä kohtaamisia.
Lahjoittamalla sinusta tulee Walkers Lahti -kummi, ja olet osa yhteisöämme, johon kuuluu toimintaamme osallistuvia nuoria, nuorisotyön ammattilaisia, vapaaehtoisia ja kumppaneitamme, kuten lahjoittajakummeja. Kummiksi voivat ryhtyä Lahden alueen yksityishenkilöt, yhteisöt kuin yrityksetkin – juuri itselle sopivalla summalla.
Walkers Lahti tavoittaa vuosittain yli
3000
nuorta toimitiloissa ja nuorten
keskuuteen jalkautumalla.
Walkers-toimintaa ylläpitää Lahden alueella Lahden Diakonialaitos, Dila.
Lahjoittamalla mahdollistat yhä useamman nuoren kohtaamisen.
Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitetty nuorisotyön muoto, jota toteutetaan yli 20:lla paikkakunnalla Suomessa. Toiminnan ytimessä on lisätä turvallisten nuorisoalan ammattilaisten sekä vapaaehtoisten aikuisten läsnäoloa nuorten arjessa ja vapaa-ajalla.
KUMMITASO
100 €
Yksityishenkilöille
suunnatulla kummitason lahjoituksella mahdollistat nuorille kolme kiireetöntä tapaamista aikuisen kanssa.
KUMMITASO
500 €
Yrityksille ja yhdistyksille
suunnatulla kummitason lahjoituksella mahdollistat nuorille yhteensä 13 kiireetöntä tapaamista aikuisen kanssa.
KUMMITASO
5000 €
Suurille yrityksille
ja yhdistyksille
suunnatulla kummitason lahjoituksella mahdollistat nuorille yli 130 kiireetöntä tapaamista aikuisen kanssa. Tämä tarkoittaa kuukausittaista tapaamista yli kymmenelle nuorelle vuoden ajan.
KUMMITASO
10000 €
Kertalahjoituksena suuren tukisumman lahjoittavat kummit mahdollistavat yli 260 tapaamista, mikä tarkoittaa kuukausittaista tapaamista yli 20:lle nuorelle vuoden ajan.
RYHDY
KUMMIKSI
Lahden alueen yksityishenkilö, yritys tai yhteisö voi alkaa Walkers Lahti kummiksi tekemällä lahjoituksen. Olemme kiitollisia jokaisesta lahjoituksesta ja toivotamme jokaisen uuden kummin lämpimästi tervetulleeksi yhteisöömme!
NÄIN TEET
LAHJOITUKSEN
Lahjoituksen voit tehdä helposti omassa verkkopankissasi.
- Kirjoita lahjoituksen saajaksi Lahden Diakoniasäätiö sr
- Kirjoita tilinumero FI56 5612 1120 8731 01
- Lisää tilisiirron viitteeksi: Walkers Lahti kummilahjoitus
- Valitse itsellesi sopiva lahjoitussumma
Palautteita nuorilta
Lahden Diakoniasäätiö sr rahankeräysluvan numero on RA/2020/466
Rahankeräysvarojen käyttötarkoitus:
Dilan toimintojen piirissä olevien nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen nuorille suunnatulla ohjatulla toiminnalla. Keräysvaroja voidaan käyttää ohjaustoimintaa toteuttavien henkilöiden palkkakustannuksiin sekä toiminnasta aiheutuviin hallinto- ja tilakustannuksiin sekä nuorten ohjaustoiminnasta suoraan aiheutuvien hankintojen rahoittamiseen.
Lisätietoja:
Diakoniajohtaja Anne-Maria Karjalainen
040 6876 678
anne-maria.karjalainen@dila.fi