Vamos – Lahden miehiä
Edistämme nuorten miesten asemaa työmarkkinoilla
Vamos – Lahden miehiä hankkeessa edistämme 60 lahtelaisen työn ja koulutuksen ulkopuolella olevan nuoren miehen asemaa työmarkkinoilla. Tavoitteena on nuorten miesten toimintakyvyn lisääminen ja tukea heitä kiinnittymään yhteiskunnan palveluihin, opintoihin ja työelämään. Käytännössä hankkeen työntekijät työskentelevät yhdessä nuorten kanssa uudenlaisella valmennuksen tavalla intensiivisesti ja tavoitteellisesti niin, että heidän osallisuutensa yhteiskuntaan vahvistuu ja nuori saa itselleen tarpeelliset ja tarkoituksenmukaiset palvelut. Jokainen nuori saa yksilötukea niin kauan, että luottamus syntyy ja hän uskaltaa liittyä ja sitoutua pienryhmätoimintaan.
Me Dilassa kehitämme erityisesti tuetun vapaaehtoisuuden toimintamallia nuorten miesten elämäntilanteeseen sopivaksi. Kehitimme vuosina 2018—2020 ESR-rahoituksella tuetun vapaaehtoistoiminnan toimintamallin, jota nyt pilotoidaan ja jatkokehitetään nimenomaisesti nuorten miesten tueksi. Erityishuomio on alle 25-vuotiaissa ilman ammatillista koulutusta olevissa nuorissa miehissä.
Lisätietoja
diakoniajohtaja Anne-Maria Karjalainen
040 6876678
anne-maria.karjalainen@dila.fi
#lahenmiehiä