Osallisuus haltuun – asiantuntijaluento

Asiantuntijaluento:
Osallisuus haltuun

Osallisuutta voi edistää konkreettisin teoin. Osallisuus haltuun -luento keskittyy käytännönläheisten esimerkkien kautta kertomaan siitä, miten osallisuuden esteitä puretaan esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevien kohdalla. Mielenterveyskuntoutujan tai maahanmuuttaneen on mahdollista esimerkiksi toimia vapaaehtoisena, kun hän saa siihen tarvitsemansa tuen.

Työntekijä voi omalla toiminnallaan mahdollistaa osallistujien toimijuuden vahvistamisen. Ammattilaisen eleillä ja puheella on merkitystä – puhumattamaan osallisuutta lisäävien rakenteiden kehittämisestä. Yksi avain hyvinvointiin ovat onnistumisen kokemukset.

Luento räätälöidään toiveidesi mukaisesti. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!