Tieto Lahden alueen ruoka-avusta on koottu yhdelle sivustolle

Sadat ihmiset tarvitsevat viikoittain ruoka-apua Lahden alueella. Nyt tieto ruoka-apua tarjoavista tahoista on koottu yhdelle sivustolle www.dila.fi/ruoka-apu-lahdessa/

Ruoka-apua on tarjolla monimuotoisesti: osa toimijoista jakaa ruokakasseja, osa järjestää yhteisruokailuja ja lisäksi on mahdollisuus istahtaa kahville hyvässä seurassa ja ehkäistä yksinäisyyttä. Kaikkiaan Lahdessa on yli kymmenen toimijaa, jotka tarjoavat säännöllisesti ruoka-apua ja edullisia lounaita. Ruoka-apua on tarjolla joka arkipäivä.

”Lahden Diakonialaitos on sitoutunut ylläpitämään sivustoa ja päivittämään ruoka-aputietoa sivulle. Tämä tarve ajantasaisen tiedon saamisesta nousi esille DILAn viime syksynä tekemästä Lahden alueen ruoka-apuselvityksessä,” kertoo Lahden Diakonialaitoksen diakonia- ja kehitysjohtaja Anne-Maria Karjalainen. Lahteen on myös perustettu ruoka-aputoimijoiden verkosto, jonka tavoitteena on lisätä ruoka-avun toimivuutta alueella ja sitä, että se vastaa mahdollisimman hyvin avun tarpeeseen.

Lahden alueen ruoka-aputoiminnasta tehtiin selvitys syksyllä 2022. Selvitys on luettavissa kokonaisuudessaan Dilan nettisivuilta.

 

Lisätietoja:

 Anne-Maria Karjalainen, diakonia- ja kehitysjohtaja

anne-maria.karjalainen@dila.fi