Vapaaehtoisuus tuo sisältöä ja merkitystä elämääni
Koskaan ei tiedä mitä avaamattomia ovia on avattavana tai mitä uusia hyödyllisiä kokemuksia voikaan oppia.
Minulla oli vaihtoehtoja aivan liikaa ja osaamista kertynyt paljon vuosien varrelta. Oli helpompi heittää koppi osittain Dilan vapaaehtoistoiminnan työntekijälle ja kuulla mitä ajatuksia heillä oli, ja mikä olisi juuri heidän kaipaamansa lisäapu.
Vapaaehtoistehtäväni Dilassa alkoivat pikkuhiljaa, ja niiden merkitys vain kasvoi, kun pääsin sisälle kuvioihin. En voi mitata tämän tärkeän työmuodon merkitystä millään asteikolla, koska se on verrattavissa ilmaan, jota hengitämme. Sitä on vain hengitettävä lisää tai muuten en koe elettyä elämääni tarpeeksi tärkeäksi.
Olin kaivannut pyhäkouluohjaajan tehtäviä pitkään, ja viimein se aika taas koitti. Haluaisin murtaa ennakkoluuloja, joihin välillä törmää työskennellessä miehenä lasten parissa – vaikkakin minä itse olen saanut siitä aina enemmänkin vain kiitosta.
Hyvän mielen tuvassa on ollut mukava tavata uusia ihmisiä, vaikka aina kaikki eivät puhuisikaan samaa kieltä keskenään. Dilan joulupihaa on myös ollut mukava järjestää, ja se vaatisikin pysyvää suunnittelutiimiä omasta mielestäni. Tukea olen saanut kyllä, mutta olisi hienoa saada vastuuta lisää esimerkiksi kahvilatöiden esivalmistelutehtävistä. Koen, että minulla olisi myös vielä paljon enemmän annettavaa itse opituista taidoista eri projekteille.
Suosittelisin vapaaehtoistöitä niille ihmisille, joilla ei ole vielä mielenkiintoista sisältöä elämässään tarpeeksi tai heille, jotka eivät ole vielä käyneet omalla ei-mukavuus -alueellaan. Koskaan ei tiedä mitä avaamattomia ovia on avattavana tai mitä uusia hyödyllisiä kokemuksia voikaan oppia.
Kirjoittaja
Ville-Veikko Vesala
Vapaaehtoinen
Tukea vapaaehtoisuuteen -hanke