Tuija Åstedt on valittu uudeksi toimitusjohtajaksi Lahden Diakoniasäätiölle

Lahden Diakoniasäätiön toimitusjohtajaksi on valittu VTM, eMBA Tuija Åstedt Lahdesta. Lahden Diakoniasäätiö on yhteiskunnallinen yritys, joka ylläpitää Lahden Diakonialaitosta (DILA) ja edistää aktiivisesti Lahden alueen perheiden, nuorten ja aikuisten hyvinvointia. Lahden Diakonialaitos tarjoaa asumis- ja perhepalveluja, nuoriso- ja työllisyyspalveluja sekä osallisuustoimintaa erilaisiin elämäntilanteisiin.

Åstedt on aiemmin työskennellyt pitkään sekä liiketoiminnan että yleishyödyllisen toiminnan johtotehtävissä Helsingin Diakonissalaitoksen konsernissa ja Kehitysvammaliitossa. Työuraan mahtuu valtakunnallisten ja kansainvälisten vastuiden lisäksi myös työtä Päijät-Hämeessä, jossa Åstedt on ollut kehittämässä alueen sosiaali- ja terveyspalveluita sekä Avain-säätiössä että Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä.

”Olen todella innoissani ja kiitollinen tehtävästä – koen Dilan tehtävän, tavoitteet ja arvot omikseni ja yhteiskunnallinen yrittäminen motivoi minua. Dilan pitkä historia kertoo siitä, että siellä on osattu tehdä oikeita asioita ja oikein. Organisaation osaaminen ja työn laatu näkyvät, ja ajatus siitä, että pääsee osaksi tällaista yhteisöä ja toimijoiden ketjua tuntuu arvokkaalta” kertoo Åstedt.

Lahden Diakoniasäätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Koskela on tyytyväinen, että Åstedtin valinnan myötä DILA saa toimitusjohtajan, jolla on laaja kokemus kolmannesta sektorista ja toimitusjohtajan tehtävistä. ”Tuijan valinta mahdollistaa DILA:n toiminnan jatkuvuuden alueen merkityksellisenä toimijana ja edelläkävijänä muuttuvassa toimintaympäristössä” sanoo Hanna Koskela.

”Samalla hallitus kiittää eläkkeelle siirtyvää toimitusjohtaja Tiina Mäkelää siitä korvaamattomasta työstä, jonka hän tehnyt DILA:n hyväksi. ”Hänen johtajakautensa aikana DILA:sta tuli dynaaminen, taloudellisesti kannattava ja arvojemme mukaisesti toimiva yhteisö” kertoo Koskela.

Åstedt aloittaa tehtävässään DILA:ssa kesäkuun puolivälissä.

Lisätietoja:
Hanna Koskela puh. 040 738 7978
Tuija Åstedt puh. 040 719 0094