Teemu löysi uuden suunnan Dilan toimintojen avulla


Teemu Kotilainen tuli Dilan toimintaan mukaan yli viisi vuotta sitten. Hän oli sitä ennen työskennellyt sähkö- ja automaatioasentajana, mutta ala ei tuntunut silloin enää omalta.

”Olin siinä pisteessä, että en tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Oli muutenkin rankkaa. Sitten päädyin Lahden kaupungin starttipajalle. Siellä mietin, että kaipasin vähän rutiinia ja rytmiä elämään”, kertoo Teemu.

Starttipajan kautta hän pääsi tutustumaan Sote-työpaja Stooriin. Tutustumisen yhteydessä hän innostui toiminnasta ja pääsi sinne mukaan.

”Minulla oli alkuun ennakkoluuloja Dilasta liittyen kristillisyyteen. Koin kuitenkin tutustumisvaiheessa, että sosiaaliala kiinnostaa. Pidän ihmisten kanssa juttelemisesta, ajanvietosta ja järjestän lautapelien peluuttamista. En osannut aikaisemmin ajatella, että lautapelien parissa pelaaminen on tapa kohdata”, kertoo Teemu.

Uusi suunta kirkastui Stoorissa

Stoorissa Teemu kiinnostui nuorisoalasta ja hänelle alkoi hahmottua tulevaisuuden suunnitelmat. Stoorin nuorten arjessa on mukana valmentaja, joka mahdollistaa erilaisia sosiaalialan tehtäviä ja tukee osallistujia eteenpäin elämässä. Teemu sai omalta valmentajaltaan Sailalta rohkaisua ja tukea oman polkunsa löytämiseen.

”Walkers-toiminta oli alkamassa, ja sinne haettiin oppisopimuksella ohjaajaa. Olin jo innostunut nuorten ohjaamisesta, niin Stoorin sen aikainen valmentaja Saila kannusti minua hakemaan paikkaa ja sanoi, että kyseinen paikka sopisi mulle. Päätin hakea tätä paikkaa, ja treenattiin Stoorissa CV:n tekoa. Tein sen ainakin neljä-viisi kertaa kokonaan uusiksi. Sitten mä pääsin Walkersiin”, muistelee Teemu.

Teemu on työskennellyt Walkersissa jo viisi vuotta. Työ jatkuu edelleen, ja hänen mukaansa parasta ovat hyvät keskustelut nuorten kanssa, tutustuminen erilaisiin vapaaehtoisiin ja omasta työstään kertominen erilaisissa tilaisuuksissa. Hän toivoo olevansa nuorille sellainen aikuinen, jonka luokse voi matalalla kynnyksellä tulla kertomaan huolista ja arjen asioista, jotta hän pystyy auttamaan heitä eteenpäin.

Kokemukset kantoivat hakemaan opiskelujen pariin

Walkersin toiminnan kautta Teemu valmistui oppisopimuksella nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Samalla työstä tulleet kokemukset ovat jättäneet merkityksellisiä muistoja niin nuorten kuin vapaaehtoisten kanssa.

”Stoorissa ollessani hain sosionomiksi Turkuun ja kävi ikävästi niin, että tulin päivää ennen pääsykoetta tosi kipeäksi. Se harmitti minua niin kovasti. Jos olisin päässyt silloin sosionomiksi, niin en olisi saanut Walkersin kautta tulleita kokemuksia. Olisin eri tilanteessa ja ehkä hyvin erilainen ihminen”, kertoo Teemu.

Teemu pääsi kuitenkin takaisin suunnittelemalleen polulleen, koska hän tällä hetkellä opiskelee työn ohella Lahdessa sosionomiksi. Hän kohtaa tulevaisuutta murehtivia nuoria työssään, ja on itse pyrkinyt kannustamaan heitä eteenpäin ajattelussaan.

”Elämä on välillä aikamoista vuoristorataa. Oma polku löytyy kyllä jonkin kautta, ja se ei aina ole niin selkeä polku. Usein tulevaisuuden suunnitelmista puhutaan jotenkin, että sen pitäisi tavallaan olla selkeä ja tietää mitä teet, vaikka viiden vuoden päästä. Mun veli sanoi joskus tosi hyvin: kunhan on joku suunta mihin vähän etenee, niin kyllä se siitä”.