Kiireettömiä kohtaamisia
Kohtaaminen on läsnäoloa, kiireettömyyttä, kuuntelua ja keskustelua. Ei enempää, ei vähempää – silti se joskus voi olla vaikeaa. Mahdollisuus kohtaamiseen sisältyy kaikkeen ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Kohtaaminen voi toteutua pienessäkin eleessä; katseessa, kosketuksessa tai hymyssä. Usein aito ja hyvä kohtaaminen tarvitsee toteutuakseen kuitenkin aikaa, joka monesti arjessa jää uupumaan.
Kohtaamisen taitoa voi opetella, mutta usein kohtaamisen vajavaisuus syntyy ajan puutteesta; kiire kirii kiireettömyyden edelle. Aika antaa merkitykselliselle kohtaamiselle suuremman mahdollisuuden.
Jokaisella ihmisellä on tarve tulla kohdatuksi. Tähän tarpeeseen vastaamaan perustettiin Kohtaamispiste. Lahden entisellä linja-autoasemalla K-Market Kartanon kupeessa sijaitseva maaliskuussa toimintansa aloittanut piste on Diakonialaitoksen vapaaehtoisten ja diakonian työntekijöiden ylläpitämä. Se on alkutaipaleellaan herättänyt kysymyksiä, mutta samalla myös synnyttänyt vastauksia: Miksi olette täällä? –Kohdataksemme Sinut. Mitä teette täällä? –Emme järjestä erityistä ohjelmaa, mutta olemme täällä Sinua varten. Kohtaamispiste antaa mahdollisuuden yhteisöllisyyteen matalalla kynnyksellä – pysähdytään arjen kiireessä huomioiden ja kuunnellen aidosti ihmisiä.
Tavoitteenamme on kohdata ihmisiä, joita ei mahdollisesti muutoin tavoiteta – kohdata heitä, jotka eivät muutoin tule kohdatuiksi. Kauppareissu voi olla monelle päivän ainoa sosiaalinen tilanne ja kaupan kiireiselle kassalle toivotetut huomenet päivän ainoa tervehdys. Kohtaamispisteellä olemme läsnä ihminen ihmiselle, lähimmäinen lähimmäiselle. Voit olla ikäihminen, nuori, yksinäinen, seurallinen, hiljainen, puhelias tai millainen vain – tule juuri sellaisena kuin olet. Meillä on aikaa.
Ajoittain pisteellä on pienimuotoista teematoimintaa yhteistyössä korttelin lähellä toimivien yritysten sekä opiskelijoiden kanssa. Kävijöille on ollutkin tarjolla esimerkiksi lähiapteekki Ilveksen toteuttamana verenpaineen mittausta. K-Market Kartanon kauppias on ollut ilahduttava yhteistyökumppani mahdollistaen toiminnan syntymisen ja jatkumisen myös tulevaisuudessa. Suuri kiitos hänelle. Kohtaamisen lomassa kuppi kahvia kauppiaan tarjoamana lämmittää ja piristää ruumista, keskustelu ja yhdessäolo virkistävät mieltä.
Jatkamme kohtaamispisteen kehittämistä yhteistyössä kävijöiden, vapaaehtoisten, yritysten ja opiskelijoiden kanssa. Myös uudet vapaaehtoiset ovat erittäin tervetulleita joukkoomme!
Olemme kohtaamispisteellä paikalla torstaisin klo 10 ̶ 12 välisen ajan.
Kirjoittaja:
Marjo Karinkanta
Yhteisökoordinaattori
Lahden Diakonialaitos