Dila mukana Asunnottomien yössä 17.10.
Asunnottomien yö järjestettiin Lahdessa jo 21. kerran YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. Virallisesti Lahdessa on noin 90 asunnotonta, mutta epävirallisesta luvusta ei ole tietoa.
Tunnelma Lahden torilla oli lämmin, vaikka asunnottomuus on ilmiönä haastava ja yksilölle hyvin traaginen. Tapahtumassa kuultiin musiikkia, paistettiin makkaraa nuotiolla, nautittiin kuumaa mehua ja kahvia. Lisäksi torilla oli ruokakassien sekä käytettyjen vaatteiden jakoa. Lisäksi kokemusasiantuntija, joka itsekin oli ollut asunnoton ja päihteiden käyttäjä, kertoi oman tarinansa siitä, kuinka turvatonta elämä asunnottomalle on.
Tilaisuuden järjestivät oppilaitokset Salpaus ja LAB yhdessä. Tapahtumassa olivat mukana Lahden Diakonialaitoksen lisäksi mm. Päijät-Hämeen Hyvinvointialue ja Lahden Sininauha, joka on asunnottomuus- ja päihdetyön asiantuntija Lahdessa. Yhtenä järjestäjänä toimi Lahden keskusta-alueen kumppanuuspöytä, jotka toteuttivat ”Kerro pois!”-pisteen, jossa matalalla kynnyksellä kyseltiin paikalla olevien kuulumisia ja välitettiin toiveita eteenpäin Lahden kaupungille.
Dilan pisteelle oli kerätty hyvää vaatetavaraa. Oli kenkiä, pitkiä housuja, toppatakkeja ja pipoja ja kaulureita. Vaatteita sai ottaa tarpeeseen, ja ne hupenivat lähes kaikki klo 20 mennessä. Kengillä varsinkin oli kysyntää. Dilan väki myös mainosti Dilakorttelin Ilmaista Puotia, josta on mahdollisuus hakea hyväkuntoisia vaatteita keskiviikkoisin klo 11–14. Ilmaiseen Puotiin otetaan mielellään myös lahjoituksia vastaan.
Teksti ja kuvat: harjoittelija Paula Haakana