DILA laatii ruoka-apuselvityksen

Ruoka-avun tarve on kasvanut sekä koronapandemian että Ukrainan sodan vuoksi valtakunnallisesti Suomessa. Lahden Diakonialaitos, Lahden kaupunki ja Seurakuntayhtymä selvittävät syksyn aikana lahtelaista ruoka-aputoimintaa. Tällä hetkellä Lahdessa toimii useita tahoja sekä ruokajakelun että yhteisöruokailujen parissa. Kuitenkaan ei ole selkeää kokonaiskuvaa siitä mitkä kaikki tahot ruoka-apua tarjoavat ja mistä ruoka-avusta saisi keskitetysti tietoa.

Lahden Diakonialaitos vastaa selvityksen laatimisesta. Projektikoordinaattori Hannele Poutiainen tarttui toimeen syyskuun alussa. Elinkustannusten nousu ennakoi sitä, että avun tarve kasvaa entisestään. Dilan diakonia- ja kehitysjohtaja Anne-Maria Karjalainen kertoo, että selvitysvaiheen jälkeen tavoitteena on laatia laajempi kehittämisprojekti, jossa tulevien vuosien aikana selkiytettäisiin Lahden alueen ruoka-aputoimintaa mm. kokoamalla ajantasainen tieto yhdelle verkkosivulle. On todennäköistä, että ruoka-aputoiminta on tullut jäädäkseen yhteiskuntaan ja siksi on tärkeää, että se toteutetaan ekologisesti kestävästi, työllisyys- ja osallisuusnäkökulmat huomioiden sekä ihmisarvoa kunnioittaen.

Lisätietoja:

Anne-Maria Karjalainen

Lahden Diakonialaitos

0406876678

anne-maria.karjalainen@dila.fi