Mikä on sun Stoori? – ”Ensimmäistä kertaa vuosiin uskalsin unelmoida tulevaisuudesta.”

Heippa!

Olen alun perin media-alan kasvatteja – aloitin jo 12-vuotiaana erilaisten graafisten ilmeiden luonnin ensimmäisellä tietokoneellani. Media-assistentiksi opiskeleminen tuntui luonnolliselta polulta, käytinhän jo vapaa-aikaani näiden hommien tekemiseen. Aloitin opinnot 2008 ja tein kaikki harjoitteluni Theatrum Olgassa ja näistä syntyikin jo melkein 15 vuotta kestänyt yhteistyö erilaisten projektien ja tapahtumien parissa.

Tein media-alan töitä projektiluontoisesti vuosien varrella paljon, mutta jossakin vaiheessa matkaa takaraivossani alkoi painaa kyllästyminen. Lopulta luovuuteni antoi periksi, ja kyllästymisen kylkeen lyöttäytyi kyvyttömyys luoda samalla tuloksella. Jos aivossa ei synny visuaalista ideaa, on julkaisukelpoisten kuvien luominen lähes mahdotonta – etenkin jos tarkoitus on jokaisella työllä markkinoida itseään.

Tein viimeisen harjoitteluni (työkokeilu) Theatrum Olgassa 2019 kevät-kesällä. Ennen kyseisen harjoittelun aloitusta TE-toimiston työntekijä kuunteli haaveitani alanvaihdosta ja antoi käteeni sote-työpaja Stoorin esitteen. Tavoitteeni oli tehdä Olgan harjoittelu loppuun ja sen jälkeen aloittaa työpajalla toinen työkokeilu. Olgassa ollessani tein yhteistyötä Suomen Diakoniaopiston opinto-ohjaajan kanssa ja hän heitti ilmaan ikään kuin sivulauseessa ajatuksen, että minusta tulisi loistava nuoriso- ja yhteisöohjaaja. Häkellyin ja pidin ajatusta melkein naurettavana. Minäkö? Toimistossa pölyttynyt ja elämässä polvet ruvelle saanut pieni ihminen. Ajatus kuitenkin juurtui aivoihini, ja muuntui ajatuksesta haaveeksi aloitettuani Stoorissa. Päätin, että aion hakea Suomen Diakoniaopistolle (SDO) opiskelijaksi heti kun haut avautuvat, ja Stoorin vastaava ohjaaja Saila heitti ilmaan myös ajatuksen sosionomin opinnoista. Olin jo pienessä ajassa kasvanut kykenevämmäksi vastaanottaa muilta ihmisiltä kehuja ja ehdotuksia asioihin, joissa he näkivät minussa potentiaalia. Osasin olla ajattelematta kielteisesti, sen sijaan kiinnostuin heti ja ensimmäistä kertaa vuosiin uskalsin unelmoida tulevaisuudesta.

Stoorilla tajusin kohtaamisen sekä aidon keskustelun taitoni. Muutamassa kuukaudessa olin kerryttänyt enemmän onnistumisen kokemuksia kuin osasin edes laskea ja tiesin, että sosiaaliala on se, minne haluan sijoittaa itseni. Pian Lahden Diakonialaitokselle aukesikin haettavaksi työpaikka yhteisö- ja kortteliohjaajan työstä, jossa samalla suoritetaan kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (nuoriso- ja yhteisöohjaaja) oppisopimuksella.

Hain paikkaa, pääsin haastatteluun ja minut vieläpä valittiin työtehtävään. ”Minut? Tuon vajaa puoli vuotta sitten vielä pölyisen ja polvista rupisen ihmisen?” – Tajusin konkreettisesti, että jos aidosti haluaa muutoksia elämässään, ne ovat mahdollisia jos vain uskaltaa heittäytyä, antaa itsensä tulla nähdyksi ja nähdä vaivaa. Vuonna 2022 tarkoitukseni on valmistua työn ohessa nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Asiat alkoivat loksahdella paikoilleen ja varovaisesti olen aloittanut urasuunnittelun.

Kirsikkana kakun päällä olen nykyään myös lähes mestari lajittelemaan. Vastaava ohjaaja pitää siitä huolen, että jokainen nuori lähtee täältä edes hivenen vihreämpänä.