Mervi löysi uudestaan inspiraation taiteeseen
”Jos nyt katson taaksepäin sitä versiota itsestäni, joka aikanaan aloitti Tukea vapaaehtoisuuteen -hankkeessa, minun täytyisi ehkä hieraista silmiäni. Usko omaan tekemiseen oli pohjamudissa ja tulevaisuus sankan usvan peitossa.” – Mervi Puustinen
Taide on ollut osa elämääni niin pitkään kuin pystyn muistamaan, ja siihen asti, mihin omat muistikuvani eivät riitä, vanhempani ovat kertoneet, kuinka minulla oli aina kynä kädessä heti, kun vain suinkin pystin kynää kädessäni pitämään.
Luovuus oli jo tuolloin tärkein voimavarani, ja se auttoi jaksamaan läpi elämän kolhujen. Olikin siis lähestulkoon itsestäänselvyys, että hakeuduin opiskelemaan siitä itselleni ammattia. Muotoilijan tutkinnon jälkeen syystä tai toisesta usko omiin taitoihin oli kuitenkin niin matalalla, että lopetin maalaamisen ja visuaalisen suunnittelun pitkäksi aikaa. Ajattelin, etten ollut riittävän lahjakas luomaan mitään merkityksellistä. Kului vuosi ja sitten toinenkin, kunnes aloitin Lahden Diakonialaitoksen (Dilan) Tukea Vapaaehtoisuuteen -hankkeessa.
Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien minut ja taiteeni otettiin vastaan suorastaan hämmästyttävällä arvostuksella. Siitä inspiroituneena muistin, miksi nautin maalaamisesta niin paljon. Eihän siinä ollutkaan kyse siitä, kuka osaa parhaiten tai ei tee koskaan virheitä! Pensseliin tarttuakseen ei tarvitse olla seuraava Michelangelo di Lodovico Buonarroti Simoni, sillä ihan kuka tahansa voi tehdä taidetta. Tekeminen itsessään on arvokasta. Eritoten silloin, kun aikaansaannoksella voi tuoda iloa sitä kaipaaville henkilöille. Tapahtuipa kerran niinkin, että maalaamani taulu oli esillä Dilan avointen ovien päivässä, jossa eräs hoivakodin asukas siihen ihastui. En ollut tuolloin paikalla kertomassa, että haluaisin antaa taulun hänen ilokseen, mutta tämä järjestyi onneksi olemalla yhteydessä hoivakodin työntekijään. Muutaman viikon kuluttua sain kirjeen, jossa kovasti kiiteltiin taulun tuovan mieleen jo edesmenneet ystävät ja heidän kanssaan vietetyt, kultaakin kalliimmat hetket. Ei sitä voi sanoin kuvata, miten uskomatonta on päästä näin koskettamaan toista ja palauttamaan mieleen rakkaita muistoja!
Tuettu vapaaehtoisuus mahdollistaa osallisuuden myös silloin, kun tarvitsee tukea ja opastusta auttaakseen muita. Jollekulle se voi tarkoittaa vaikkapa selkeitä saapumisohjeita tai alaovelle vastaan tulemista, jolloin kynnys poistua kotoa pienenee. Vapaaehtoisuus on, kuten jo sanasta selviää, vapaaehtoista.Tuetussa vapaaehtoistoiminnassa tehtiin jo alusta lähtien selväksi niin sanoilla kuin teoilla, että sain osallistua siihen omien voimavarojen ja mielenkiinnon mukaan, eikä poissaoloista täytynyt kantaa syyllisyyttä. Pakottamisen sijaan oma halu palata ja osallistua sai saapumaan ryhmään viikko toisensa jälkeen. Vapaaehtoisuus on myös aitoa kohtaamista ja vapaaehtoisen toiveiden ja rajoitteiden huomioon ottamista − sitä, että löydetään jokaiselle aidosti mieluinen keino kantaa oma kortensa kekoon.
”Tuntuu siis peräti vähättelyltä sanoa, että vapaaehtoisuus antaa myös tekijälleen.”- Mervi Puustinen
Erilaisuuden hyväksyminen, aito ja lämmin kohtaaminen sekä tunne merkityksellisyydestä voivat olla myös vapaaehtoiselle se viimeinen turvaköysi, jonka avulla voi kiivetä pois kuilun pohjalta. Puhumattakaan siitä, miten upeaa on olla osa porukkaa, jonka jäseniä yhdistää rakkaus taiteeseen, ja jonka luokse on mukava palata viikosta toiseen. Tuntuu siis peräti vähättelyltä sanoa, että vapaaehtoisuus antaa myös tekijälleen.
Jos nyt katson taaksepäin sitä versiota itsestäni, joka aikanaan aloitti Tukea vapaaehtoisuuteen -hankkeessa, minun täytyisi ehkä hieraista silmiäni. Usko omaan tekemiseen oli pohjamudissa ja tulevaisuus niin sankan usvan peitossa, että mikäli joku olisi kertonut minun olevan työkokeilussa Lahden Diakonialaitoksella tästä muutama vuosi eteenpäin, olisin pudistellut päätäni. Tuolloin jo pelkkä kotoa poistuminen oli haastavaa, ja kokonaisen keskustelun käyminen tutun ja turvallisen ryhmänohjaajan kanssa lähestulkoon mahdottomuus. Tänä päivänä, vaikka haasteita vielä onkin, uskallan kohdata ja ylittää omia rajoja ”face it till you make it” -periaatteella. Tuki vapaaehtoisuudessa oli se konkreettinen sysäys ulos kotiovesta, jonka avulla pääsin takaisin osaksi yhteisöä ja löysin uskon siihen, että minäkin voin olla osana tekemässä jotakin merkityksellistä.
#tukeavapaaehtoisuuteen
Teksti: Mervi Puustinen