Vapaaehtoistoiminta värittää syksyä

Sumuiset aamut ja puista putoilevat lehdet kertovat, että syksy on tullut. Ne saavat meidät rauhoittumaan; pistämme villasukat jalkaan, kääriydymme huopaan ja vietämme aikaa kotona. Monelle ikäihmiselle nämä samat syksyn merkit tarkoittavat yksinäisyyttä. Liukkaat kadut ja loskakelit tietävät riskiä kaatua ja estävät ulos lähtemisen. Syksyn pimenevät illat tuntuvat vielä pidemmiltä yksin.

Ikäihmisten yksinäisyys puhuttaa meitä juuri nyt. Kodeissa ympäri Suomea asuu vanhuksia, jotka eivät jouluisin saa yhtään joulukorttia, juhlapyhinä vieraita tai heillä ei ole ketään läheistä, jolla olisi aikaa kysyä päivän vointia saati kuunnella vastausta rauhassa. Tunnemme ehkä jokainen jonkun vanhuksen, joka on tahtomattaan yksin. Yksinäisyydestä puhuminen on vaikeudestaan huolimatta tärkeää. Silloin kun yksinäisyys tuodaan esille yleisesti, se on helpompi tunnistaa omassa tai läheisen arjessa ja tunnustaa olemassa olevaksi asiaksi. Tällöin myös puheeksi ottaminen ja avun pyytäminen helpottuvat. Vaihtoehtoja yksinäisyyden lievittämiseen on monia.

Lahden Diakonialaitoksella ikäihmisten yksinäisyyttä helpotetaan Kotikummit-toiminnan avulla. Kotikummit eli perehdytetyt vapaaehtoiset ilahduttavat kotihoidon ikäihmisiä. He tapaavat säännöllisesti omaa ikäihmistään ja viettävät yhteistä aikaa kiireettömästi. Tärkein taito Kotikummille on toisen ihmisen kohtaaminen; hänellä on aikaa kysyä mitä vanhukselle kuuluu juuri tänään. Eräs ikäihminen kertoi käyneensä vapaaehtoisensa kanssa kaupassa pitkästä aikaa ja sanoi olevansa kuin Liisa Ihmemaassa. Ihmeteltävää riitti niin uusissa ihmisissä kuin kauppakeskuksen vilinässäkin. Toinen iäkkäämpi rouva taas huokaisi, että nyt on mukavaa, kun on joku jonka kanssa katsoa yhdessä ikkunasta ulos. Monet arkiset asiat saavat uuden merkityksen, kun rinnalla on joku, jonka kanssa kokemuksia voi jakaa.

Kotikummit-toiminnan avulla ei vastata vain ikäihmisten yksinäisyyteen. Vapaaehtoisten haastattelujen perusteella ilon lisääntymistä ja hyvinvoinnin kasvua tapahtuu puolin ja toisin. Vapaaehtoisella voi itselläänkin olla yksinäisyyden kokemuksia ja juuri silloin on helppo ymmärtää, miten tärkeä rooli tuo rinnalla kulkijan rooli on. Avun antaminen voimaannuttaa ja tuo merkityksellisyyttä myös vapaaehtoisen elämään.

Juuri ne pienet arkiset hetket ovat niitä tärkeimpiä; hymy sekä hyväksyvä katse ja tunne siitä että, tulee kohdatuksi ja kuulluksi. Silloin syksy saa ihan uudet kirkkaammat värit.

Kirjoittaja
Anna Lappalainen
Projektipäällikkö
Kotikummit-projekti