”Hyvän mielen lisäksi vapaaehtoistyö on tuonut minulle tietynlaista sisäistä rauhaa”

Tarinan kirjoittaja on Virpi Kiiskinen, joka on toiminut kotikummivapaaehtoisena vuodesta 2018 lähtien.

Kuinka moni ihminen Suomessa suostuu tekemään vapaaehtoistyötä? Työtä, josta ei makseta palkkaa, joka ei näy muille, joka vie vapaa-aikaa, mutta ei kerrytä lomia? Hyvin harva. Tämän päivän yhteiskunnassa edes naapuriapu ei ole itsestäänselvyys, vaikka vapaaehtoisten tarve Suomessakin on suuri. Vapaaehtoistyö voi parhaimmillaan olla elämän mittainen matka, jolla voi tehdä jotain itselle tärkeää ja yhteiskunnallisesti tarpeellista. Tähän halusin lähteä itse mukaan vähän yli kolme vuotta sitten, ja matka sillä tiellä jatkuu edelleen.

Nuoruudessani olin mukana partiossa, SPR:n toiminnassa ja 4H-yhdistyksessä. Ehkä näistä jäänyt hyvä mieli ja auttamisen halu vaikuttivat siihen, että lähdin uudelleen mukaan toimintaan 20 vuoden jälkeen. Väliin mahtui perheen perustaminen sekä todella paljon töitä. Laajasta suvusta ja ystävistä huolimatta tuntui, että jotain puuttui. Muutama vuosi meni miettiessä, mikä olisi itselle sopiva ratkaisu. Leipätyötä kun ei voi jättää, eikä alanvaihto ollut vaihtoehtona.

Vuonna 2018 näin Uusi Lahti -lehdessä Lahden Diakonialaitoksen eli Dilan ilmoituksen, jossa haettiin vapaaehtoisia vanhusten kotikummeiksi. Päätin käydä kuuntelemassa, josko se olisi se puuttuva palanen, mitä olin etsinyt vuosia. Etsin toiminnasta lisätietoja ja kokemuksia ja koska kaikki vaikutti lupaavalta, ilmoittauduin mukaan. Läheiset ihmettelivät kuinka minulla riittäisi aikaa toimintaan, josta ei olisi mitään konkreettista hyötyä. Kuinka väärässä he olivatkaan tuolloin.

Pääsin perehdytykseen nopeasti, jonka jälkeen allekirjoitimme sopimukset ja Dilan työntekijät rupesivat etsimään minulle sopivaa vanhusta. Jo seuraavalla viikolla löytyikin vanhus, joka asui lähellä minua ja oli ollut avun tarpeessa jo pitkään. Työntekijä oli mukana ensimmäisillä tapaamisilla vanhuksen luona, jolloin sovittiin mm. käytännön asioista.

Uuteen ihmiseen tutustuminen oli alussa jännittävää, mutta melko pian vanhus alkoi avautua eikä yhdelläkään käynnillä sen jälkeen ole ollut hiljaista hetkeä. Huomasin viihtyväni hänen seurassaan todella hyvin ja rupesin odottamaan jo seuraavaa käyntiä tai puhelinsoittoa heti vanhuksen luota lähdettyäni. Suuresta ikäerosta huolimatta keskusteltavaa riittää laidasta laitaan ja on todella mielenkiintoista kuunnella hänen pitkästä menneisyydestään. Koen yhdessä koetut hetket itselle rauhoittaviksi kiireisen työelämän keskellä. Hänestä on tullut minulle ystävä, isovanhempi, jota minulla ei enää ole, rakas ihminen, jota ajattelen päivittäin.

Ensitapaamisesta lähtien olemme pitäneet yhtä. Pahimpana korona-aikana en voinut mennä hänen luokseen, mutta sitten soiteltiin puhelimella tai kävin viemässä hänen ovelleen kukkia piristykseksi. Mutta eihän se ole sama asia. Vanhus tarvitsee myös läheisyyttä, toisen ihmisen kuuntelemaan, olemaan läsnä. Jonkun, joka kunnioittaa hänen elämäänsä ja haluaa olla siinä aidosti mukana. Kun näkee ilon vanhuksen silmissä oven avatessa voi olla varma, että on oikeassa paikassa. Tekemässä juuri sitä, mitä tämä yhteiskunta tarvitsisi enemmän.

Tämän vapaaehtoistyön työnkuva on hyvin yksinkertainen: olla läsnä yksinäiselle vanhukselle; tarjota hänelle seuraa, pientä apua arjen askareissa, ilahduttaa, kuunnella. Se voi eri kotikummipareilla tarkoittaa eri asioita: joku haluaa ulkoilla, toinen taas tukea ruoanlaittoon tai kaupassa asiointiin. Voidaan yhdessä vaan katsoa televisiota tai lukea lehtiä, tehdä palapelejä, pelata korttia, yksilöllisesti, mikä kenellekin sopii, mieltymyksien ja voimien mukaan. Aikaa se ei vie paljoa; toiset käyvät vain kerran kuukaudessa, toiset pari kertaa tai useamminkin. Ne hetket antavat kuitenkin paljon enemmän kuin voisi kuvitella.,

Näinä kotikummivuosina olen saanut tutustua upeaan ihmiseen. Hyvän mielen lisäksi se on tuonut minulle tietynlaista sisäistä rauhaa, itseluottamukseni on kohonnut sekä elämänlaatuni parantunut. Työ sinällään ei vaadi kummempia taitoja; luottamuksellisuus, rehellisyys ja tunnollisuus ovat tärkeitä, sosiaalisia taitojakin voi tässä opetella. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Lahden Diakonialaitoksella on loistava tiimi koordinoimassa vapaaehtoistyötä. Yksin ei ketään jätetä, tukea ja apua saa, jos ongelmia tulee matkaan. Kuulumisia kysellään useasti, sekä järjestetään erilaisia tapahtumia vanhuksille ja vapaaehtoisille. Vapaaehtoisille on myös erilaisia koulutustilaisuuksia, joihin voi osallistua halutessaan.

Toisia tulisi auttaa ja tukea. Vapaaehtoistyötä on todella monella alalla, joten jokaiselle varmasti löytyisi mieluinen tapa auttaa yhteiskuntaa ja itseään voimaan paremmin. Tällaiseen toimintaan ei yhteiskunnalla ole varaa eikä resursseja. Sen takia on tärkeää, että kaikki ketkä kokevat vapaaehtoistyön omakseen, siihen myös ryhtyvät.

”Jos haluat olla onnellinen tunnin – ota päiväunet. Jos haluat olla onnellinen päivän – mene kalaan. Jos haluat olla onnellinen vuoden – peri omaisuutta. Jos haluat olla onnellinen koko loppuelämäsi – auta muita.”
– Kiinalainen sananlasku

Tarinan kirjoittaja on Virpi Kiiskinen, joka on toiminut kotikummivapaaehtoisena vuodesta 2018 lähtien.

KotiKummit -vapaaehtoistoiminta on osa Lahden Diakonialaitoksen Särö-vapaaehtoistoimintaa, jonka avulla tuetaan ikääntyneiden lisäksi pikkulapsiperheitä ja nuoria. Voit lukea Särö-vapaaehtoistoiminnasta lisää täältä.