Lahden Diakonialaitoksen Kotikummit-vapaaehtoistoiminta on keino vähentää kotona asuvien ikäihmisten yksinäisyyttä. Sosiaalisen kanssakäymisen ja kommunikoinnin tarpeiden täyttyminen vaatii ystävää. Iäkkään kokemus välittävän ihmisen läsnäolosta, voinnin kysyminen, rupattelu ja yhteisen kiireettömän ajan antaminen ovat Kotikummi-vapaaehtoisena toimimisen ydin.
Uuteen ihmiseen tutustuminen jännittää sekä vapaaehtoista että iäkästä, joten vapaaehtoisen sitoutuminen toimintaan vuodeksi tarkoittaa iäkkään näkökulmasta tuttua turvallista kaveria, joka ei ole lähdössä mihinkään heti kun on ehditty tutustua. Kevään taituttua kesäksi on yhä useampia vapaaehtoisia, joilla on vuosi täynnä Kotikummi-taivalta ja yhä he ilahduttavat omia ikäihmisiään mittaamattomissa määrin.
Keväällä 2018 Karen Martiano päätti hakea Lahden Diakonialaitoksen vapaaehtoiseksi Kotikummit-toimintaan. Kotikummina Karen aloitti syksyllä 2018 ja hetkeäkään epäilemättä vastaa jatkavansa kummiutta vuoden kuluttua umpeen. Yli 90 % Kotikummeista kokee toimintansa merkitykselliseksi. Minkälainen vaikutus toiminnalla on ollut Kotikummi Kareniin?
Kotikummi Karenin tarina
Olin aina kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta. Toimin kotimaassani vapaaehtoisena lasten syöpäsairaalassa. Kotimaassa vapaaehtoisuus oli erilaista, ei niin organisoitua kuin Suomessa. En saanut ohjeistusta tai tukea siihen, kuinka toimia vapaaehtoisena, puin vaan hassut vaatteet päälle ja lähdin. Työskennellessäni Suomessa lähihoitajana pidin kovasti iäkkäistä asiakkaistani, mutta aikaa heidän kanssaan seurustelemiseen ei työssä ollut.
Kotikummit-toiminnassa mukana oleminen on mielenkiintoista. Aluksi papereita täytellessäni ihmettelin byrokratian määrää. Sitten ymmärsin, että vapaaehtoisen polku oli hyvin mietitty. Tämä koko prosessi on lämminhenkinen. Olen ylpeä ja iloinen ollessani mukana. Nyt ajattelen myös, että alku haastatteluineen ja perehdytyksineen on ollut todella hyödyksi Kotikummina toimiessa. Kotimaassani on myös paljon avun tarvitsijoita, mutta mitään tämänkaltaista järjestettyä vapaaehtoistoimintaa ei ole. Vapaaehtoistehtäviä vain mennään tekemään, kukaan ei rekrytoi tai haastattele sinua eikä perehdytä tehtäviin. Nyt tiedän, miten tärkeitä vaiheita perehdytys ja haastattelu, ennen aloittamista vapaaehtoisena, ovat.
Tapaan mummuani toisinaan joka viikko, välillä joka toinen, omien aikataulujeni mukaan. Pidempi tauko käynneissä harmitti, mutta välillä elämässä on paljon muita kiireitä, eikä aikaa käynnille saa järjestettyä, vaikka haluaisikin.
Yhdessä kahvittelemme ja juttelemme. Mummu on kovin hoikassa kunnossa, joten kannustan häntä syömään ja laitan hänelle pientä syötävää. Kuuntelemme myös musiikkia.
Käymme mummun luona usein koko perhe. Välillä mukana olevat lapseni ovat uteliaita ja kyselevät iäkkäältä paljon. Heillä on nyt ikään kuin suomalainen mummu. Olemme käyneet yhdessä myös torikahveilla. Kerran kävimme Diakonialaitoksen juhlassa, jossa mummu pääsi laulamaan. Siitä hän piti kovasti.
Tullessani vierailulle, iäkäs tulee rohkeasti vastaan, niinkuin olisimme olleet monta vuotta ystäviä. Hän on innokas ja alkaa heti juttelemaan. Olen myös tehnyt intialaista päähierontaa, johon iäkäs sanoi: ”Ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä”.
Olen saanut työntekijöiltä tukea toiminnassa mukana ollessani. Tuntuu hyvältä, että työntekijät kutsuvat meitä Kuulumiskahveille, saamme kuulla ja tavata toisia vapaaehtoisia. Hyvä, että meille järjestetään kaikkea, tuetaan ja kannustetaan. Kun työntekijä soittaa kuulumisia, muistan kysyä ja kertoa asioita, jotka olisivat muuten unohtuneet.
Kotikummivuosi ei tunnu pitkältä ajalta vaan oli helppo järjestää. Harmittaa vaan pidempi ajanjakso, jolloin en päässyt käymään. Mummun suhtautuminen käyntien jatkuessa jännitti, mutta hän oli todella iloinen tavatessamme jälleen.
Iäkkään koskettaminen on myös tärkeää. Voi olla, ettei kukaan halaa häntä tai pidä kädestä kiinni. Aluksi mummu väisti kosketusta, mutta nykyään hän tykkää siitä. Hän halaa meitä, kun tulemme käymään.
Vapaaehtoistoiminta antaa oikeastaan enemmän sinulle kuin hänelle. Se on niin yksinkertaista. Vaikka aika kuluu, hyvä mieli käynnistä säilyy. Elämässä ei kaikissa asioissa aina ole tyytyväinen itseensä tai suoriutumiseensa, mutta vapaaehtoistoiminnassa saan aina onnistumisen kokemuksia.
Avaa silmät ja tarkkaile lähiympäristöäsi. Jos huomaat että naapurissasi tai samassa talossa asuu iäkäs, jonka lapset asuvat kaukana eivätkä pääse usein käymään, voit tehdä jotain. Voit pelastaa jonkun elämän. Kuka tahansa voi kantaa kauppakassia, hymyillä ja tervehtiä sekä kysyä vointia.
Kotikummi-vapaaehtoiseksi voi hakea milloin vain omaan elämäntilanteesi sopivana hetkenä Lahden Diakonialaitoiseksen kotisivujen tai vapaaehtoistyö.fi kautta.
Kirjoittaja
Kotikummit-projektityöntekijä
Hanna Sinkko