155 vuotta vastuullista toimintaa

Juhlimme 8.5. Lahden Diakonialaitoksen 155 vuoden toimintaa vastuullisuusseminaarin merkeissä. Tapahtumaan osallistui emeritusprofessori Esa Saarinen, joka puhui toivosta ja inhimillisyydestä. Hän tiivisti puheensa kahteen pääajatukseen: parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää ja meissä on enemmän hyvää kuin mitä päälle näkyy.

Tapahtumassa pääsimme kuuntelemaan paneelikeskustelua sosiaalisen vastuun mahdollisuuksista ja rajoista. Näkemyksiä tarjosivat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen johtaja Petri Virolainen, Päijät-Hämeen yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo, Lahden seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja kirkkoherra Kari Eskelinen, Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén sekä meidän diakonia- ja kehitysjohtajamme Anne-Maria Karjalainen. Paneelissa pohdittiin mm. hallituksen suunnittelemia leikkauksia, jotka kohdistuvat kolmannelle sektorille. Sirkku Hildén nosti huolenaiheeksi sen, että kolmannen sektorin ammatillista työtä ei tunnisteta ja sen rooli yhteiskunnassa on tärkeä, minkä vuoksi sitä ei pitäisi leikata. Anne-Maria Karjalainen pohti tilannetta ja nosti esille, että tällaisessa tilanteessa voidaan myös arvioida sitä, kuinka halukkaita suomalaiset ovat tekemään vapaaehtoistyötä ja, että hän vapaaehtoistoiminta tarvitsee toteutuakseen ammatillista koordinointia. Lahden Diakonialaitoksen nykyinen toimitusjohtaja Tiina Mäkelä kiteytti tapahtuman teemaa seuraavasti:

”Tämän juhlavuoden seminaarin teemaksi valitsimme vastuullisuuden, jonka ytimessä Lahden Diakonialaitoksen toiminta on. Kannamme vastuuta niistä ihmisistä, jotka ovat vaarassa jäädä vaille tarvitsemaansa apua ja tukea. Diakonialaitoksen vastuullisuudessa on kyse erityisesti siitä, kuinka me suhtaudumme lähimmäisiimme.  Saman aikaisesti on kyse myös siitä, miten me kannamme vastuuta ympäristöstä, taloudesta ja toimintamme jatkuvuudesta sekä työntekijöistämme silloin, kun autamme ihmisiä. Vastuullisuusohjelmamme avulla haluamme osaltamme turvata hyvät elämisen mahdollisuudet myös tuleville sukupolville ja tehdä näkyväksi toimintamme kokonaisvastuullisuuden.”

Lahden Diakonialaitos syntyi, kun yhteiskunnan resurssit eivät riittäneet takaamaan ihmisten hyvinvointia

Lahden Diakoniasäätiö syntyi 155 vuotta sitten, kun perustava kokous pidettiin 2. päivänä maaliskuuta 1869 Viipurissa, kauppaneuvos Hackmanin talossa, jonka jälkeen senaatti vahvisti Viipurin Diakonissalaitoksen säännöt. Diakonissalaitosta perustamista edelsivät 1800-luvun lopun katovuodet, jolloin nälän seurauksena 8 % väestöstä menehtyi, mikä oli yli 150 000 suomalaista ja enemmän kuin talvi- ja jatkosodassa yhteensä. Viipurin Diakonissalaitos perustettiin yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan voimavarat eivät riittäneet turvaamaan ihmisten hyvinvointia ja kirkon puolella sosiaalisen vastuun kantaminen oli taka-alalla papiston työssä. Puute ja kärsimys herättivät ihmisten myötätunnon ja halun auttaa heikommassa asemassa olevia lähimmäisiä. Tälle perustalle syntyi diakonissalaitos Hackmanien kauppasuvun ja Viipurin saksalaisen seurakunnan tahdosta kantaa sosiaalista vastuuta, yhteistyöllä ja lahjoittamillaan varoilla. Perustavassa kokouksessa toiminnan tarkoitukseksi määritettiin avuttomien sairaiden hoitaminen, turvattomien lasten kasvattaminen ja sairaanhoitajattarien koulutus. Lahden Diakonialaitoksen syntyyn keskeisessä roolissa oli Hackmanien suvun kiinnostus diakoniatyötä kohtaan ja etenkin perheen tyttären Olga Hackmanin, joka hakeutui sisarkoulutukseen päästääkseen tekemään auttamistyötä. Olga menehtyi 27-vuotiaana keuhkotautiin vuonna 1865, ja hän testamentissaan lahjoitti 72 000 kultamarkkaa Viipurin Diakonissalaitokselle.
Vuonna 1939 syttyneen talvisodan seurauksena diakonissalaitoksen 70-vuotta kestänyt toiminta päättyi ja viimeiset seitsemän sisarta joutuivat jättämään laitoksen kiireesti pommituksen alta. Entisestä Sastamalasta tuli 10 kuukaudeksi laitoksen sijaintipaikka, jonka jälkeen Diakonissalaitos löysi uuden paikansa ja siirtyi Lahteen heinäkuussa 1940 Sibeliuksenkadun (ent. Tapionkatu) varteen. Samalla käynnistettiin sairaalatoiminta Rudolf Veltheimin kivitalossa. Myöhemmin jatkosodan aikana sairaalatoiminta muutettiin sotasairaalaksi. Kaipuu Viipuriin oli niin kova, että laitoksen silmälääkäri, myöhemmin professorin arvon saanut Signe Löfgren piti alkuvuosina Lahdessa kaksi matkalaukkua pakattuna koko ajan siltä varalta, että paluu olisi vielä mahdollistunut. Kesä 1944 ja sodan rauhanehdot ratkaisivat kuitenkin lopullisesti myös Diakonissalaitoksen kohtalon.

Sodan jälkeiset vuodet olivat laitokselle vaikeat, mutta toimintaa kehitettiin silloin sinnikkäästi eteenpäin. Uusi vuosisata piti sisällään sairaalatoimintaa, diakoniaopiston, vanhainkodit ja kehitysvammaisten päivähuollon. 70–80-luvulla hyvinvointiyhteiskunnan kehittyessä sen palvelun palvelut laajenivat, Lahden Diakoniasäätiö oli muutosten edessä. Sairaalatoiminnasta jouduttiin luopumaan 1972, ja tämän jälkeen 50-luvulla valmistunut sairaala oli Lahden kaupungin käytössä aina 1990-luvun loppupuolelle saakka. Kehitysvammaisten palvelut muuttuivat lakimuutoksen myötä ja siirtyivät vuonna 1980 kuntainliiton toiminnaksi.
Kun 90-luvun lamavuodet alkoivat, ne aiheuttivat karsimista ja rakennemuutoksia yhteiskunnassa. Samalla ne kuitenkin loivat uusia mahdollisuuksia Lahden Diakoniasäätiön toiminnalle. Säätiö keskittyi erityisesti ikäihmisten palvelujen kehittämiseen, mikä johti kotihoitotoiminnan käynnistämiseen ja palveluasumisen lisääntymiseen. Samalla rakentui Teemuntalon palvelukeskus, joka sisälsi Suomen ensimmäisen muistisairaiden hoivaan erikoistuneen palvelukodin ja päiväkodin, myös ravitsemuspalvelutoiminta aloitettiin. Koulutustoimintaa jatkettiin Diakonia-ammattikorkeakouluna ja samaan aikaan perustettiin toisen asteen koulutustoiminta, joka osoittautui onnistuneeksi valinnaksi, kun ammattikorkeakoulu päättyi 2000-luvun alkupuolella.

Ensimmäisen naisjohtajan 12 vuoden johtajuuskausi

Tiina Mäkelästä tuli Lahden Diakoniasäätiön ensimmäinen naisjohtaja, kun hänet valittiin säätiön johtoon vuonna 2012. Tiina Mäkelä on koulutustaustaltaan valtiotieteen tohtori ja terveydenhuollon maisteri. Valtiontieteen tohtoriksi hän väitteli töiden ohella vuonna 2014 väitöskirjan aiheella ”Väsymys vanhuudessa”, joka käsitteli vuosina 1926–1930 syntyneiden päijäthämäläisten väsymystä ja sen yhteyttä arjessa suoriutumiseen. Varhaisessa työuran vaiheessa hän työskenteli sairaanhoitajana ja ylihoitajana reumasäätiön sairaalassa vuosien 1982–2000 aikana. Sairaanhoidosta hän eteni sotealan kehittämis- ja johtotehtäviin työskennellen Helsingin yliopistossa, Lahden kaupungilla ja silloisessa peruspalvelukeskus Aavassa ennen Lahden Diakoniasäätiön toimitusjohtajan tehtävää.

Alku Lahden Diakonialaitoksella haastoi uutta johtajaa, sillä laitoksen toimintaympäristö oli isojen muutosten äärellä: Lahden kaupungin ja diakonialaitoksen väliset pitkään perinteeseen nojanneet yhteistyökäytännöt loppuivat, kun siirryttiin hankintaperusteiseen yhteistyömalliin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin tuli markkinoille suuria toimijoita ja samalla kilpailu kiristyi. Lisäksi samalla vuosikymmenellä toimintaa haastoivat ammatillisen koulutuksen reformi ja valtionosuuksien merkittävä pieneneminen sekä vanha kiinteistökanta, joka vaati remontointia vastatakseen nykyajan vaatimuksia.

”Aloittaessani säätiön johtajana kesäkuussa 2012 olivat mainitut haasteet jo ilmassa, vaikka säätiön tilanne vielä tuolloin vaikutti vakaalta. Osasimme odottaa tulevia muutoksia, mutta niiden rajuus, erityisesti markkinan ja kilpailun kiristymisen osalta, niiden yhtäaikaisuus sekä muutosten seuraukset eivät olleet kokonaisuutena havaittavissa. Seuraavat vuodet osoittivat, että aiemmin vahvuutena näyttäytynyttä laaja-alaista palvelutarjontaa oli mahdotonta ylläpitää ja kehittää kannattavasti tilanteessa, jossa hankintojen painotus oli hintakilpailussa. Moninaisten toimintojen kasvattaminen tai kilpailu hinnalla laajentumishalukkaita pääomasijoitusyrityksiä vastaan ei ollut sekään realistinen vaihtoehto. Olimme tilanteessa, jossa Diakonialaitoksen oli etsittävä oma paikkansa uudelleen. Ja kuten niin usein käy, heikentynyt taloudellinen tulos kiritti meitäkin muutosten tekemisessä.”

Vuosien 2017–2022 aikana Lahden Diakoniasäätiö läpi käymä muutos ja toimintojen uudistaminen olivat laitoksen mittaluokassa poikkeuksellisen suuret. Ajanjakson muutokseen on sisältänyt liiketoiminnoista luopuminen kuten kuntoutuksen, kotihoidon ja ravitsemuspalvelujen osalta, mutta samalla uudenlaisten kumppanuuksien rakentaminen näiden toimintojen ympärille. Myös Diakonialaitoksen kiinteistöomaisuuteen tehty mittava korjausremontointi mahdollisti uudenlaisen asumispalvelun konseptoinnin sekä yritysvuokraustoiminnan. Koulutusreformin innoittamana Lahden Diakonialaitoksen ammatillinen koulutus fuusioitiin Helsingin ja Oulun sisarlaitosten kanssa ja syntyi Suomen Diakoniaopisto Oy, mikä antoi paremmat mahdollisuudet vastata koulutuskentän kehittämishaasteisiin.
Muuttuneessa tilanteessa Lahden Diakoniasäätiö oli tärkeiden kysymysten äärellä: Mihin meitä tarvitaan tässä yhteiskunnassa eniten? Mistä me voimme kantaa sosiaalista vastuuta? Vastausta haettiin ympäristöstä ja alueen ihmisten nouseviin avuntarpeisiin. Ilmassa olivat työttömyys ja nuorten syrjäytymiseen liittyvät ongelmat.

”Vastauksena syntyi näkemys siitä, että Diakoniasäätiön paikka on siellä, missä ihmisten hätä ei tule riittävästi kuulluksi ja kohdatuksi. Eli siellä, mistä markkinavoimat eivät ole kiinnostuneita, missä volyymituotteet eivät toimi ja missä bisneksen teko ei sen vuoksi lähtökohtaisesti houkuta.”

Tehdyt muutokset ovat kirkastaneet laitoksen roolin ja paikan vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten hädän tunnistajana, monipuolisen avun ja tuen tarjoajana sekä uusien auttamistyön muotojen rohkeana kehittäjänä. Säätiön vahvistunut talous antaa hyvän lähtökohdan kehittää toimintoja edelleen vastaamaan alueen perheiden, nuorten ja aikuisten hyvinvoinnin tarpeisiin.

”Arvioidessani tätä muutoksen ajanjaksoa säätiön historiassa, joka on osunut omalle johtajakaudelleni, voin todeta näin jälkikäteen, että se on ollut aivan välttämätöntä Diakonialaitoksen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Muutoksen tekemisessä laitoksen pitkä historia on valanut uskoa siihen, että vaikeistakin vaiheista on mahdollista päästä ylitse ja onnistua. Pitkä historia on myös lujittanut muutostahtoa sekä luonut ymmärryksen siitä, että käsiimme on annettu jotain niin arvokasta, että sitä ei voi kadottaa.”

Tänä päivänä Lahden Diakoniasäätiön työ hyvän elämän puolesta perustuu syvälliseen paikallistuntemukseen alueen ihmisten tarpeista ja toimintaympäristöstä. Laitoksen strategian kärkenä on tuottaa vaikuttavia ja fokusoituja palveluja ja tarjota ihmisille merkityksellisiä palvelukokemuksia. Tällä hetkellä diakonialaitoksella panostetaan erityisesti nuoriso- ja työllisyyspalvelujen sekä kansainvälisten toimintojen kasvuun. Edellä olevilla toiminnoilla tuemme ja valmennamme nuoria opinto- ja työelämäpolulle sekä tarjoamme eri ikäisille työkokeilumahdollisuuksia. Näiden toimintojen avulla Lahden Diakoniasäätiö kantaa merkittävää yhteiskuntavastuuta alueen nuorison ja työelämän ulkopuolella olevien ihmisten tulevaisuudesta.

”Tuloksellinen ja vaikuttava toiminta ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Ympäristössä tapahtuvat muutokset haastavat meitä jatkuvasti. Veikkausrahoituksen väheneminen, TE24 -uudistus sekä hyvinvointialueiden ja kuntien talousahdinkokin tuovat epävarmuutta toimintaamme. Samanaikaisesti väestön voimakas ikääntyminen, nuorten ongelmat ja tiukentuvan talouden myötä voimistuva polarisaatiokehitys luovat uusia tarpeita auttamistyölle ja sen kehittämiselle. ”

155 vuoden aikana Lahden Diakoniasäätiö on käynyt läpi erilaisia yhteiskunnallisia muutoksia ja uudistunut toimintaansa kerta toisensa jälkeen vastaamaan ihmisten tarpeita. Viime vuosina Lahden Diakonialaitoksesta on muotoutunut modernin diakonian kehittäjä, joka samalla nojaa vahvasti alkuperäiseen arvopohjaansa. Toimintamme motiivi tehdä työtä hyvän elämän puolesta nousee kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta.

Teksti: Toimitusjohtaja Tiina Mäkelä ja viestintäkoordinaattori Cristina Kauppinen
Kuvat: viestintäkoordinaattori Cristina Kauppinen